Kirjaudu
Kari Pietilä: Mu Pori
Mu Pori -kirjoituskilpailun yleisen sarjan 1. palkinto
Mää ja mu Pori. Se tarina alko 84, ko mää rääkyin ko mustavaris naakkaparves. Ilmotin maailmal, et täsä mää ny oon. Tämmöne ruttukorva, ekan polven porilaine. Mää istui rattais ko Dingon pojat juoks karkuu tyttölaumoi sifonkihuiveis kans. Em mää mitää siit muist, mut kai mää jo sillo ylpistyin mu kotikaupunkist. Täähä o maailman napa!
Mää ja mu Pori. Se o lapsuure reissut maikkalaa ja Yyteriin. Satamaan ja Räpsöön takarannal. Siäl mää ihastui meree, joka sittemmi o juhlinu mun kaa ilos ja lohduttanu mua surus. Päätin, et must tulee merimies, mut äiti varotti, et se o raskast tyät. En tiä vaikuttiks se muhu, mut em mää oo meril lähteny – ainaskaa viä.
Mää ja mu Pori. Se o rakkautta, joka o polkupyörä muotone. Reissut pyörä seläs keskustaa ko teinin ei jaksanu ol koton. Ei sil ollu välii, oliks tuult, lunta vai mitä. Poies oli päästävä. Käviksel oli kaikki hyvi ja Kirvatsist ko katto Porii, ni hymyhä siit tuli! Ainoo vaa, et kotii oli raskast polkee, ko tuuli oli vastane. Sillo se vaa ärsytti.
Mää ja mu Pori. Se o lukiolaise haparoiva baarikäyttäytymine ja maailma pyörimine parist siiderist. Uude elämä alku ja melust huutavat korvat. Itäpuistos olleesee yökerhoon ne ei päästäny mua alaikäsen , mist suutuin nii, etten menny sinne täysikäsenkää. Tuski ne huomas mun kiukkuu, mut se o mää, joka tallaa viälki näit katui. Se yökerho o puolestaa kaua sit lopetettu.
Mää ja mu Pori. Se o yks, joka lähti koulutukse peräs muual. Mitä täs ny o ollu, Tamperet, Helsinkii ja ulkomait. Nyt ko tuun takas, nii mietin et viäks me ollaa me. Mut sitte: joku ilone tyttö tiski toisel pualel, persoonalline taidepläjäys, tuttuje treffaamine tai punasen hohtava aurinko Kirvatsi takan. Joku niist saa mut taas ylpistymää mu kotikaupunkist. Täähä o maailman napa!